Ruuviliitos voidaan kiristää kahdella tavalla, joko kiertämällä mutteria tai venyttämällä ruuvia kunnes tarvittava esikiristys saavutetaan.

Näistä ensin mainituista on yleisin ruuvin kiristys. Kun liitos kiristetään mutteria kiertämällä, siihen kohdistuu vetojännityksen lisäksi myös vääntöjännitys joka on otettava huomioon liitosta mitoitettaessa. Vääntöjännityksen esiintyminen liitoksessa alentaa suurinta sallittua vetojännitystä, eli ruuvin kantokykyä sitä enemmän mitä suurempi on vääntöjännitys.

Vääntöjännityksen suuruuteen vaikuttaa ruuvin akselin suuntainen vetovoima ja kitkakerroin. Ensin mainittuun ei voida vaikuttaa, sillä liitos on kiristettävä riittävään kireyteen, muuten liitos saattaa avautua ja dynaamisesti kuormitetussa tapauksessa jännitysamplitudi kasvaa. Liiankireälle kiristettynä liitos voi myös löystyä jos kiristäminen on suoritettu myötörajalle saakka tai aiheuttaa jopa liitoksen murtumisen ulkoisen kuorman vaikutuksesta. Ääritapauksessa liitos murtuu jo esikiristysvaiheessa.

Kitkakertoimen suuruuteen voidaan vaikuttaa. Mitä alaisemmaksi se saadaan, sitä enemmän ruuvi on aksiaalisesti kiristettävissä.

Kiristyksen aikaiset jännitykset ruuvissa lasketaan seuraavasti:

Kiristysvoiman aiheuttama vetojännitys:
Vääntömomentin aiheuttama vääntöjännitys:
Näiden kahden jännityksen redusoitu yhteisvaikutus lasketaan vakiovääristymisenergiahypoteesin avulla:
Mikäli liitokseen sen kiristämisen jälkeen kohdistuu ulkoisia voimia, jotka aiheuttavat vetojännityksiä tai vääntöjännityksiä, on nämä otettava huomioon siten, ettei esikiristysvaiheessa liitosta kiristetä liian tiukalle koska liitos saattaa tämän seurauksena murtua.